Kesätöihin pesulaan

Kesätöihin pesulaan

Kotisivu / Töissä meillä / Kesätöihin pesulaan
Kesätöihin pesulaan

Hae meille kesätöihin

Palkkaamme vuosittain yli 200 kesätyöntekijää Lindströmin ja Comfortan toimipisteisiin ympäri Suomen. Toivomme, että jokainen meillä työskentelevä nuori saa meiltä mukaansa rutkasti onnistumisen kokemuksia ja lämpimiä muistoja, jotka kantavat työelämässä pitkälle eteenpäin. Meille on tärkeää, että onnistumme luomaan positiivisen työilmapiirin, jossa jokainen kokee olonsa arvostetuksi.

Pääosa kesätyöpaikoistamme on palvelukeskustemme tuotannossa, jossa työntekijämme ovat avainroolissa varmistamassa, että asiakkaillamme on aina puhtaita ja siistejä tekstiilejä käytössään. Aiempaa kokemusta tekstiilihuollon parista et tarvitse, sillä perehdytämme sinut huolellisesti kaikkiin työtehtäviin ja tukenasi on aina osaava tiimi.

Kesätyöpaikkoja on tarjolla eri puolilla Suomea ja haut aukeavat pääasiassa aina tammikuusta alkaen. Katso täältä avoinna olevat kesätyöpaikat.

Katso Tatjanan mietteitä tekstiilihuoltajan työstä Lindströmillä:

Tatjana haaveili työpaikasta Suomessa, mutta työpaikan löytäminen osoittautui alkuun vaikeaksi. Lindströmille hänet otettiin avosylin vastaan. Tatjana kertoo, miksi Lindström on hänestä niin hyvä työpaikka.

Hanna kertoo, kuinka ilo saa ihmiset loistamaan työssä:

Lindströmillä halutaan ihmisten loistavan työssään, ja talossa panostetaan hyvään johtamiseen ja päällikkötyöhön. Palveluesihenkilö Hanna kertoo työstään, ja siitä, miksi ilo työssä on niin tärkeää.

add
Hyvä hakijakokemus

Pidämme hakijan ajan tasalla siitä, miten rekrytointiprosessi etenee. Myös hakijoille, joita ei valita tehtävään, ilmoitetaan asiasta asianmukaisesti.

add
Mielekäs työ

Kesätyö vastaa työntekijän taitoja ja on sopivan haasteellista. Työtehtävät, vastuut, valtuudet ja odotukset on määritelty selvästi. Vastuullinen kesätyönantaja jättää työntekijälle positiivisen kuvan työelämästä, mikä kannustaa opiskelemaan ja valmistumaan nopeammin työelämään.

add
Perehdytys ja ohjaaminen

Perehdyttämiseen ja ohjaamiseen nimetään vastuuhenkilö. Kesätyöläiselle kerrotaan aluksi työpaikan pelisäännöt ja käytöstavat. Hyvin suunnitellulla ja toteutetulla perehdyttämisellä työntekijä pääsee nopeasti kiinni työtehtäviin, oppii ja kehittyy. Palautteen antaminen on tärkeä osa ohjausta.

add
Oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus

Kesätyöntekijää kohdellaan tasavertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Hänet otetaan työyhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi heti alusta alkaen. Nuoren tukeminen on koko työpaikan asia. Kesätyöntekijälle tarjotaan mahdollisuuksien mukaan samanlainen työympäristö ja työvälineet kuin muillekin työntekijöille.

add
Kohtuullinen palkka

Kesätyöntekijälle maksetaan työn vaatimusten ja nuoren kokemuksen mukaisesti kohtuullista palkkaa.

add
Kirjallinen työsopimus ja -todistus

Vastuullinen kesätyönantaja tekee kesätyöntekijän kanssa aina kirjallisen työsopimuksen. Työsuhteen päättyessä annetaan asianmukainen työtodistus, vaikka työntekijä ei itse sitä muistaisi pyytää. Työnantaja käy työntekijän kanssa palautekeskustelun ja rohkaisee häntä kertomaan mielipiteitään.

AJANKOHTAISIA UUTISIA

Kiertotalouden ketjureaktio: inspiraatiota ja ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen
Artikkelit
Kiertotalouden ketjureaktio: inspiraatiota ja ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen

”Ilman kiertotaloutta ei ole tulevaisuuskestävää strategiaa.” Näin kiteytti Pasi Nokelainen Kiertotalouden ketjureaktio -webinaarissa.

#kiertotalous #vastuullisuus
Kuinka voimme parantaa vastuullisuutta tekstiiliteollisuudessa?
Artikkelit
Kuinka voimme parantaa vastuullisuutta tekstiiliteollisuudessa?

Lue kolmesta valinnasta, jotka voit tehdä tekstiilien ympäristövaikutusten vähentämiseksi.

#kiertotalous #työvaate #vastuullisuus
Lindström ostaa brittiläisen Microncleanin teollisten työvaatteiden liiketoiminnan
Tiedotteet
Lindström ostaa brittiläisen Microncleanin teollisten työvaatteiden liiketoiminnan

Tämä kauppa vahvistaa Lindströmin asemaa Ison-Britannian markkinoilla ja laajentaa sen asiakaskuntaa erityisesti raskaan teollisuuden sektorilla.

#lindströmillä #yrityskaupat

Yli 175 vuotta kokemusta tekstiilialalta

Lindström on kotimainen perheyritys, jolla on yli 175-vuotinen kokemus tekstiilialalta. Pidämme huolta useilla eri aloilla toimivien yritysten tekstiilitarpeista pesunkestävällä ammattitaidolla.

Meillä on Suomessa yli 20 toimipistettä ja työllistämmekin noin 1 700 lindströmiläistä. Lisäksi menestymme myös kansainvälisesti ja helpotamme asiakkaidemme arkea Euroopassa sekä Aasiassa.

Monipuoliset palvelumme ovat vastuullinen vaihtoehto kertakäyttötuotteille ja tekstiilien omistamiselle. Kestävät arvot, joustava palvelu ja kotimainen vaatesuunnittelu ovat toimintamme kulmakiviä.

4700
Työntekijää
21
Tekstiilejä kierrossa (milj)
506,2
Liikevaihto (milj €)
23
Maassa
add

uusi