
Lindström laajenee Etelä-Savoon ostamalla Mikkelin Pesulan Osuuskauppa Suur-Savolta
Lindström Groupin tytäryhtiö Comforta Oy on ostanut Mikkelin Pesula Oy:n koko osakekannan. Myyjänä toimii Osuuskauppa Suur-Savo, joka on omistanut Mikkelin Pesulan sataprosenttisesti. Kauppa vahvistettiin 30.4.2025.
Mikkelin Pesula on työvaatteiden sekä terveydenhuollon ja hotelli- ja ravintola-alan tekstiilien keskittynyt pesula. Se palvelee noin sataa asiakasta, ja sen suurimpiin asiakkaisiin kuuluvat Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa sekä S-ryhmä. Pesulan palveluksessa on yli 90 työntekijää, jotka siirtyvät kaupan myötä Lindströmin palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Pesula tulee jatkamaan toimintaansa nykyisissä tiloissa.
”Uskomme vahvaan alueelliseen ja paikalliseen läsnäoloon, jonka avulla voimme tarjota asiakkaillemme erinomaisen asiakaskokemuksen juuri siellä, missä he itse toimivat. Tämän yrityskaupan myötä laajennamme toimintaamme myös Etelä-Savon houkuttelevalle markkina-alueelle. Samalla saamme jalansijaa julkisen terveydenhuollon palveluntarjoajana ja tuomme tervetullutta kilpailua markkinoille, joilla pesulapalveluista ovat perinteisesti vastanneet hyvinvointialueiden itse omistamat pesulayksiköt”, Lindström Suomen maajohtaja Pasi Saarinen kertoo.
Lindström tulee keskittämään Etelä-Savon alueen asiakkuuksien palvelemista Mikkeliin, mikä tehostaa logistiikkaa ja vähentää ympäristövaikutusta lyhentyneiden kuljetusetäisyyksien vuoksi. Vastavuoroisesti Mikkelin Pesulan olemassa olevia eteläisen Suomen asiakkuuksia voidaan jatkossa palvella Lindströmin Etelä-Suomen palvelukeskuksista.
”Yrityskauppa tukee strategiaamme keskittyä entistä vahvemmin ydinliiketoimintaamme. Uskomme, että tämä muutos hyödyttää myös pesulan nykyisiä asiakkaita, jotka siirtyvät nyt toimialaan erikoistuneen ja sen kehittämiseen sitoutuneen palveluntarjoajan hoiviin. Yrityskaupan myötä Mikkelin Pesulan nykyiset työntekijät siirtyvät Lindströmin palvelukseen. Kiitän Pesulan henkilöstöä ja johtoa sitoutuneesta työstä”, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Taina Penttinen.
Comforta Oy on Lindström-konsernin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö on keskittynyt hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluiden tarjoamiseen. Sen palveluksessa on yhteensä yli 500 henkilöä.
Lisätietoja:
Pasi Saarinen, Vice President Finland, p. 040 836 6172, pasi.saarinen@lindstromgroup.com
Taina Penttinen, toimitusjohtaja Osuuskauppa Suur-Savo p. 0504203087, taina.penttinen@sok.fi