Lindström uudisti Jyväskylän – Pohjoismaiden ensimmäinen pyyhkeidentaittelurobotti käyttöön
Lindström Oy:n tytäryhtiö Comforta on uudistanut Jyväskylän palvelukeskuksensa, joka on nyt yksi Suomen nykyaikaisimmista hotellitekstiilien palvelukeskuksista. Keskuksen kapasiteetti kasvoi 50 %, ja se palvelee yli 5 miljoonaa hotelliyöpymistä vuosittain. Uusien energiatehokkaiden laitteiden ansiosta energiankulutus puolittui, mikä vähentää myös kasvihuonepäästöjä.
Lähes täydellisen uudistuksen ansiosta Jyväskylän palvelukeskus on teknologialtaan yksi Suomen nykyaikaisimmista hotellitekstiilien palvelukeskuksista. Kapasiteetiltaan se on Suomen toiseksi suurin, heti Comfortan Vantaalla sijaitsevan palvelukeskuksen jälkeen, ja teknologialtaan jopa Vantaan palvelukeskusta nykyaikaisempi. Jyväskylässä otettiin käyttöön Suomen ja myös Pohjoismaiden ensimmäinen pyyhkeidentaittelurobotti, joka nopeuttaa työvaiheita merkittävästi. Uusi teknologia mahdollistaa myös lämmön talteenoton, mikä pienentää ympäristövaikutuksia.
”Jyväskylästä käsin palvelemme Keski-Suomen lisäksi Pohjanmaan ja Itä-Suomen asiakkaita. Uudistukset mahdollistavat asiakkaidemme kasvun ja tarjoavat meille entistä paremmat edellytykset vastata hotellialan tarpeisiin,” kertoo Comfortan operatiivinen johtaja Jussi Leskinen. ”Automaation lisääminen myös parantaa tuotteiden viimeistelyä ja tasalaatuisuutta. Henkilöstölle puolestaan tämä tarkoittaa kohentunutta työergonomiaa, kun manuaalisia työvaiheita poistuu.”
Comfortan Jyväskylän palvelukeskus on ollut toiminnassa vuodesta 1966 lähtien. Nykyisellään se työllistää 57 henkeä.
”Lindström on aina halunnut pitää palvelut lähellä asiakkaitaan ja investoida sinne, missä asiakkaatkin sijaitsevat. Palvelukeskus sijaitsee hyvällä paikalla Jyväskylän keskustan läheisyydessä sekä kaupan ja teollisuuden keskittymässä. Vanhaa rakennusta on vuosien varrella laajennettu palanen kerrallaan ja nyt oli aika pistää tuotantolaitteet uusiksi. Yksi vaihtoehto olisi ollut rakentaa tilat muualle, mutta sijainti keskustan tuntumassa oli kokonaisuutena parempi ratkaisu, ja siten päädyimme perusteelliseen perusparannukseen”, toteaa Leskinen.
Comforta Oy on Lindström-konsernin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Yhtiö on keskittynyt hotellien, ravintoloiden ja terveydenhuollon tekstiilipalveluiden tarjoamiseen. Sen palveluksessa on yhteensä yli 500 henkilöä.
Lisätietoja:
Jussi Leskinen
operatiivinen johtaja, Comforta Oy,
p. 040 727 6773,
jussi.leskinen@lindstromgroup.com