Nuoret ja opiskelijat

Kotisivu / Töissä meillä / Nuoret ja opiskelijat
Nuoret ja opiskelijat

Tulevaisuuden ratkaisuja ja aitoa kumppanuutta

Kiinnostaisiko sinua työ yrityksessä, jossa tehdään töitä kiertotalouden ytimessä, ihmisistä ja maapallon tulevaisuudesta aidosti välittäen? Työllistämme jatkuvasti paljon nuoria Lindströmin ja Comfortan toimipisteisiin eri puolille Suomea. Meillä pystyt työskentelemään joustavasti myös esimerkiksi opintojen ohessa tai välivuoden ajan.

Pesulatehtävissä pääset tutustumaan vauhdikkaaseen tuotantoympäristöömme ja kehittämään tiimityötaitojasi mukavassa työporukassa. Asiakaspalvelun tai myynnin tehtävissä olet avainroolissa auttamassa asiakkaitamme. Tai miltä kuulostaisi työskennellä esimerkiksi tuotekehityksen, markkinoinnin tai taloushallinnon parissa?

Monet työntekijämme ovat aloittaneet kesätyöntekijöinä ja päätyneet lopulta tekemään meillä pitkän työuran vaihtelevissa tehtävissä. Isossa, kansainvälisesti toimivassa yrityksessä erilaisia urapolkuja ja mahdollisuuksia löytyy.

Meillä on mahdollisuuksia kaikille

Tutustu erilaisiin uramahdollisuuksiin ja haussa oleviin tehtäviin. Avoinna olevien paikkojen lisäksi etsimme jatkuvasti uusia asiantuntijoita sekä myynnin ammattilaisia liittymään joukkoomme.

Aktiivista oppilaitosyhteistyötä

Haluamme olla mukana tukemassa nuorten opintoja ja kasvua tulevaisuuden osaajiksi. Olemme iloisia saadessamme tehdä yhteistyötä useiden eri oppilaitosten kanssa eri puolilla Suomea esimerkiksi tarjoamalla toimeksiantoja eri opintojaksoille, aiheita lopputöihin sekä mahdollisuuksia työharjoittelujaksoihin. Toivotamme opiskelijaryhmiä tervetulleiksi vierailemaan meillä, osallistumme rekrytointitapahtumiin ja asiantuntijamme käyvät pitämässä vierailijaluentoja oppilaitoksissa.

Koemme, että oppilaitosten ja nuorten osaajien kanssa tehtävä yhteistyö antaa myös meille paljon. Saamme paljon tuoreita näkemyksiä, erilaisia ideoita ja parhaassa tapauksessa myös uusia työkavereita.

Pitkäjänteistä yhteistyötä olemme tällä hetkellä sitoutuneet tekemään Keudan, Laurea ammattikorkeakoulun sekä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kumppaneina, ja solmimme mielellämme yhteistyösopimuksia myös muiden oppilaitosten kanssa.

Tule meille oppisopimuskoulutukseen

Haluatko kehittyä tekstiilialan moniosaajaksi? Kiinnostaako uuden opettelu? Oppisopimusohjelmamme on hieno tapa saada uusi ammatti ja työpaikka.

Oppisopimuskoulutuksen tavoitteena on suorittaa tekstiilihuoltajan perus- tai ammattitutkinto. Koulutuksen aikana perehdyt muun muassa tekstiilien huoltamiseen, erilaisiin pesumenetelmiin ja tekstiilienvuokraustoimintaan työskennellen Lindströmin palvelukeskuksessa.

Tarjoamme kaikille oppisopimuskoulutukseen valituille määräaikaisen työsopimuksen koulutuksen ajalle. Koulutus on palkallista.

Oletko sinä siis oppimishaluinen tiimipelaaja, joka nauttii tavoitteellisesta työskentelystä vauhdikkaassa tuotantoympäristössä?

AJANKOHTAISIA UUTISIA

Kiertotalouden ketjureaktio: inspiraatiota ja ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen
Artikkelit
Kiertotalouden ketjureaktio: inspiraatiota ja ratkaisuja kestävään tulevaisuuteen

”Ilman kiertotaloutta ei ole tulevaisuuskestävää strategiaa.” Näin kiteytti Pasi Nokelainen Kiertotalouden ketjureaktio -webinaarissa.

#kiertotalous #vastuullisuus
Miten valitset yrityksellesi parhaan mattoratkaisun
Artikkelit
Miten valitset yrityksellesi parhaan mattoratkaisun

Tutustu vinkkeihimme ja löydä puhtauden, turvallisuuden, vastuullisuuden ja suunnittelun kannalta paras vaihtomattoratkaisu.

#matot
Yksi tärkeä vaihe unohtuu usein käsien pesusta – lähes yhtä tärkeä kuin saippua
Artikkelit
Yksi tärkeä vaihe unohtuu usein käsien pesusta – lähes yhtä tärkeä kuin saippua

Syksyllä käsienpesuun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, kun syysflunssat jylläävät ja pöpöjä liikkuu paljon. Lue vinkit käsihygieniaan!

#hygienia #wctilapalvelu

Yli 175 vuotta kokemusta tekstiilialalta

Lindström on kotimainen perheyritys, jolla on yli 175-vuotinen kokemus tekstiilialalta. Pidämme huolta useilla eri aloilla toimivien yritysten tekstiilitarpeista pesunkestävällä ammattitaidolla.

Meillä on Suomessa yli 20 toimipistettä ja työllistämmekin noin 1 700 lindströmiläistä. Lisäksi menestymme myös kansainvälisesti ja helpotamme asiakkaidemme arkea Euroopassa sekä Aasiassa.

Monipuoliset palvelumme ovat vastuullinen vaihtoehto kertakäyttötuotteille ja tekstiilien omistamiselle. Kestävät arvot, joustava palvelu ja kotimainen vaatesuunnittelu ovat toimintamme kulmakiviä.

4700
Työntekijää
21
Tekstiilejä kierrossa (milj)
506,2
Liikevaihto (milj €)
23
Maassa